Seuraava TV-ottelu :

Ma 20.9. klo 18:15

vs.

27.04.2009

Pasi Petriläinen LeKiin, avainpelaajille jatkosopimuksia

Tappara-kasvatti Pasi Petriläinen siirtyy Lempäälän Kisan riveihin kahden vuoden sopimuksella. Lisäksi jatkopahveihin nimensä laittoivat Jose Nippala kahden vuoden, sekä Heikki Silvennoinen, Mikko Pätsi ja Henri Sandvik vuoden merkiksi.
 
LeKin joukkueen rakennus alkoi viiden sopimuksen julkistamisella. Nimekkäin pelaaja nyt julkistetussa nipussa on eittämättä Pasi Petriläinen, jolla on takanaan mittava ura niin SM-liigassa, kuin ulkomaillakin.
 
- Petriläisen saaminen LeKiin on hieno aloitus tulevan puolustuksen kokoamiselle. Pasille sattui sopiva hetki uralla tulla pelaamaan Kisaan ja palaset loksahtivat nopeasti kohdalleen. Meille on tärkeää se, että hän ei ole tulossa LeKiin päättämään uraansa, vaan tarkoitus on jatkaa tosipelejä myös nykyisen sopimuksen jälkeen, LeKin manageri Tuukka Suoniemi kertoo.
 
Petriläinen, 30, on tuttu nimi suomalaiselle kiekkoyleisölle. Puolustaja muistetaan edelleen vuoden 1998 nuorten maailmanmestaruusjoukkueen kapteenina sekä kaikkien aikojen nuorimpana Tappara-kapteenina. Petriläisen liiga-ura alkoi jo 16-vuotiaana. Kirvesrinnoista matka jatkui Ruotsin Elitserienin Timråhon ja sieltä takaisin SM-liigan TPS:aan. Uralle mahtuu pääsarjapelejä myös Ilveksen, Södertäljen sekä Olimpija Ljubljanan riveissä.
 
Lisäksi LeKi julkisti neljä tärkeää jatkosopimusta, kun laitahyökkääjät Heikki Silvennoinen ja Henri Sandvik, keskushyökkääjä Jose Nippala sekä maalivahti Mikko Pätsi laittoivat nimensä paperiin. Nippalan sopimus on kaksivuotinen.
 
- Silvennoinen ja Sandvik olivat edellisellä kaudella erittäin tärkeitä pelaajia LeKille. Molemmat tekevät erinomaisia ratkaisuja kentällä ja pelaavat joukkueelle, joten heidän jatkamisensa on erittäin hieno juttu. Jose edustaa kokemuksen lisäksi monipuolisuutta, sillä hän pelaa huolellisesti roolinsa tarvittaessa niin nelosen keskellä kuin ykkös ylivoimassa, Suoniemi kommentoi.
 
Maalivahti Mikko Pätsi, 22, teki läpimurtonsa Kisan maalinsuulle mennen kauden kevätjaksolla. Ilveksen luukkuvahtina alkukauden toiminut Pätsi palasi Kisaan siirtorajan kynnyksellä ja valtasi itselleen ykköstorjujan viitan. Otteisiin löytyi kaivattua tasaisuutta ja Pätsi piti torjunnoillaan Kisan kiinni pudotuspelipaikassa.
 
- Pätsi edustaa LeKille ehdottomasti tulevaisuutta. Nuori ja kehittyvä pelaaja, joka voi kuitenkin pelata joukkueen ykköskassarina, Suoniemi tarkentaa.
 
LeKin joukkueen kokoaminen on käynnissä ja pelaajien kartoitus meneillään.
 
- Kaikkien halukkaiden edelliskauden pelaajien kanssa on neuvoteltu alustavasti ja sopimuksia julkaistaan myöhemmin, kun on sopiva ajankohta, Suoniemi päättää.