![]() | VS | ![]() |
05.03.2010 18:30, Lempäälä
Otteluennakko | Otteluraportti | Joukkueiden kokoonpanot
LeKi taisteli tselleen kaksi eräpalloa
Loistavan kiekkoviihteen elementit täyttyivät vähämaaliseksi jääneessä TuTon ja LeKin välisessä puolivälieräkamppailussa Lempäälässä. Voittajaksi selviytyi kotijoukkue LeKi, joka otti työvoiton luvuin 2-1. Kisalla on näin kaksi ratkaisumahdollisuutta kohti välieriä ja ensimmäinen näistä on jo sunnuntaina Turussa.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä TuTon aloittaen tiistain pelin tapaan terävästi, vaikka kisalaisten pelkäämä myrskyalku jäikin tällä kertaa näkemättä. Ottelussa nähtiin heti alusta alkaen kunnollista pudotuspelihenkeä ja nahinoita syntyi molempien joukkueiden toimesta, kun tunne otti vallan. Kokemus oli kuitenkin tänään rautaa ja LeKin elävä legenda, Jose Nippala, viimeisteli jatkoa upealle keväälleen tinttaamalla 1-0 luvut taululle ajassa 15.51.
Toisessa erässä LeKi tuntui ottaneen komennon pelistä, mutta silti maaliverkkoa heilutti ensimmäisenä TuTo. LeKi pääsi tunteita kuohuttaneella 5vs3 ylivoimalle, josta TuTo selvisi. Tämän jälkeen TuTon puolivälieräsarjassa monessa mukana ollut Tomi Heikkilä laittoi kiekon Markus Korhosen jalkojen välistä reppuun ja tasoitusmaali oli syntynyt. Jos oli Jose Nippala näyttänyt LeKin kokeneen osaston voiman, nyt oli Mikko Suvannon vuoro. ’’Suva’’ selätti ensin painissa TuTon Matti-Pekka Pelkosen ja molemmat saivat kaksiminuuttisen mieheen. Jäähyltä Suvanto säntäsi suoraan maalin eteen ja onnistui iskemään irtokiekon ohi Tommi Virtasen, 2-1.
Kolmannessa erässä eniten puhetta aiheutti tuomareiden tuomiotta jättämä Antti Hölliin kohdistunut polvitaklaus, jossa TuTon pelaaja taklasi Hölliä ja Hölli jäi kentän pintaan tuskastuneen näköisenä. Illan päätuomarikaksikko kuitenkaan ei antanut tilanteesta lainkaan rangaistusta aiheuttaen suurta polemiikkia ottelun aikana ja sen jälkeen sekä katsomossa ja kentällä. Itse pelissä ei maaleja enää nähty, vaikka TuTo painoikin ilman maalivahtia peliä kohti LeKi-maalia.
Lauri Lehtinen